top of page

Miksi asua Siuntiossa?


Sain muutama päivä sitten mielenkiintoisen viestin itselleni täysin tuntemattomalta henkilöltä. Hän perheineen pohdiskeli muuttoa Siuntoon ja kyseli itseään askarruttavia asiota; Miten päivähoito on järjestetty? Onko koulu hyvä? Löytyykö lapsiperheelle tekemistä? Minkälaisia palveluita on tarjolla? Miten liikenneyhteydet toimivat? Tämä sai minutkin miettimään, että miksi silloin 20 vuotta sitten muutimme juuri Siuntioon.


Minusta Siuntiossa on niin paljon hyvää, että oli mukava vastata näihin kysymyksiin. Itselläni on kuitenkin kokemusta kaikista noista elämäntilanteista oman perheeni kautta. Erityisen ylpeänä kerroin, että kuntaan on nousemassa uusi sivistyskampus, terveydenhuolto toimii ainakin nykyisellään oikein hyvin ja junayhteyksiäkin kyllä on, vaikka ei niin monia kun toivottaisiin. Harrastusmahdollisuuksia on liikuntaa, partiota, musiikkia yms. Paikalliset yhdistykset toimivat aktiivisesti. Myös pienemmille lapsille löytyy tekemistä mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen järjestämänä. Myös aikuisille riittää tekemistä. Sen huomaa jo siitä, että samat ihmiset tuntuvat toimivan niin MLL:ssa, SPR:ssä, Lionseissa, urheiluseuroissa jne. Tekevälle löytyy kyllä tekemistä.


Mutta mikä sai minut aikanaan muuttamaan? Se ihana iso tontti keskellä metsää, johon saattoi rakentaa unelmiensa kodin, ja jota yhä edelleen rakastan. Vuodet ovat kuitenkin avanneet silmäni myös sille kaikelle muulle hyvälle, jota upea Siuntio pystyy tarjoamaan.

Siis miksipä ei asua Siuntiossa!


74 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page