
Kokemusta vuosien varrelta
Vuosien saatossa kokemusta on kertynyt yhdestä jos toisestakin projektista ja kohtaamisesta. Nyt voit tutustua tarkemmin taustaani.

Olen tehnyt pitkän uran ensin erilaisten yritysten palveluksessa viestintä- ja henkilöstöjohdon tehtävissä ja sekä yrittäjänä ja toimitusjohtajana.
Aloitin työurani viestinnän parissa toimittajana ja tiedottajana. Kirjoitin artikkeleita useisiin sanomalehtiin ja tiedottajan työssä olen päässyt perehtymään sekä viestintään että markkinointiviestintään ja brändinrakentamiseen.

Pisimpään yritysmaailmassa olen toiminut erilaisissa henkilöstöjohdon tehtävissä sekä kansainvälisissä että kotimarkkinayrityksissä. Olen osallistunut johtoryhmätyöskentelyyn sekä strategian luomiseen ja toteuttamiseen. Tämä on opettanut hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia niin taloudellisesta kuin ihmislähtöisestä näkökulmasta.
Kymmen yrittäjyysvuoden jälkeen olen palannut palkkatyöhön henkilöstöjohtaksi. Vuodet yrittäjänä kahdessa eri yrityksessä ovat vahvistaneet näkemystäni yritystoiminnasta kaikilla sen osa-alueilla. Toimin edelleen sivutoimisesti yrittäjänä. Yrittäminen on minulle elämäntapa ja siksi haluan tehdä töitä myös yrittämisen mahdollisuuksien puolesta.
Tarkemmin tietoa löydät minusta LinkedIn-profiilistani