Tapaamisten vähentyessä on sosiaalisen media saanut vahvan roolin monien ihmisten elämässä. Facebookista on tullut ehkä ainoa seuralainen etätyöpäivän keskellä lounaalla. Instagramin kuvajulkaisut muistuttavat meitä siitä, mitä kaikkea neljän seinän ulkopuolella olisi tarjolla.
Monesti siis saamme edes jonkinlaisen kontaktin ympäristömme elämään ja lähipiiriin juuri somen välityksellä. Tiedämme, mitä ystäville kuuluu ja voimme käydä heidän kanssaan suhteellisen ajantasaista keskustelua. Parhaimmillaan siis tämän digitaalisen maailman sisältö tuo piristystä päivään ja niitä kovasti kaivattuja kontakteja - joskin vain sähköisesti.
Aina tuo maailma ei kuitenkaan tarjoa sitä aurinkoista puoltaan. Myös nykyhetkeen liittyvä voimakas pahoinvointi käy ilmi viesteistä ja kommenteista. Monelle ainoa keino purkaa pahaa oloaan on juuri somen kautta. Ympärillä ei ole ihmisiä, joiden kanssa puhua eikä ehkä vieraan kanssa kriisipuhelimessa käyty keskustelu tunnu helpolta ratkaisulta. On surullista seurata näitä keskusteluja, joissa läsnäolo olisi niin valtavan tärkeää. Ehkäpä olisi välillä viisasta ottaa vaikka puhelin käteensä ja soittaa sille ystävälle, sen sijaan, että keskustelua käydään somen kanavilla.
Keskustelupalstat ja kommentointi mahdollisuudet ovat myös tuoneet pintaan sen ilmiön, kuinka helppoa on hyökätä kommenteillaan asioiden ja jopa yksittäisten ihmisten kimppuun. Toki kaikilla on oikeus esittää omia mielipiteitään, mutta senkin voisi tehdä asiallisesti ja perustellen. Sähköisessä mediassa nämä “ilkeydet” jatkavat elämäänsä ja usein aiheuttavat ahdistavia tilanteita niiden kohteena oleville hyvinkin laajan yleisön edessä. Olisiko aika pysähtyä miettimään, kannattaako aivan kaikkea aina kirjoittaa julkisesti ja minkälaisia vaikutuksia sillä on yksittäisten ihmisten elämään. Kerran kirjoitettua ei enää pois saa.
Olen itsekin joutunut moneen kertaan pohtimaan, kannattaako jotakin asiaa kommentoida lainkaan, vaikka mielelläni toisinkin oman näkemykseni mukaan asialliseen keskusteluun. Keskusteluilla kun on harvoin tapana kovin pitkään pysyä asiallisina. Olen siis valinnut, että käyn keskustelut mieluummin suoraan yksittäisten henkilöiden kanssa, joita olen aina valmis kuuntelemaan ja joille olen valmis perustelemaan omat näkemykseni tai päätökseni.
Sosiaalinen media voi siis olla välillä hyvä ystävä, mutta pahimmillaan viekas ja tuhoisa vihollinen. Näin ainakin minun mielestäni.